Jeesuksen viimeiset sanat: Ilmestyskirja – Ohjelma 9
KUULUTTAJA:…Noin puolet kristityistä uskoo, – että Jeesus Kristus palaa maan päälle heidän elinaikanaan. Ilmestyskirjassa Jeesus kertoo tulevasta kristitylle seurakunnalle. Hän varoittaa vaivanajan kauheista tapahtumista – ja kertoo, miten saatanan, antikristuksen ja vääräuskoisten käy. Hän kertoo Harmageddonin taistelusta, – toisesta tulemuksestaan, tuhat-vuotisesta valtakunnasta ja tuomiosta. Hän kuvaa, mitä Jumala on suunnitellut kansalleen ikuisuudessa. Tässä sarjassa käsittelemme Ilmestyskirjaa luku luvulta, – jotta ymmärtäisit sen sanomaa ja Jumalan ilmoittamia tapahtumia.
Tänään jatkamme sarjan 3. osuutta, jonka nimi on: Harmageddon, – Jeesuksen 2. tulemus ja iankaikkisuus, – Ilmestyskirjan luvut 14-22 Vieraanani ovat tri Ed Hindson, – Liberty-yliopiston dekaani
ja kuuluisa uskontotieteen professori – sekä yli 40 kirjan kirjoittaja. Tri Mark Hitchcock on Raamatun selityksen apulaisprofessori – Dallasin teologisessa seminaarissa. Hän on pastori ja kirjoittanut 30 kirjaa Raamatun profetioista. Tri Ron Rhodes opettaa Dallasin teologisessa seminaarissa. Hän johtaa Reasoning from the Scriptures Ministries -järjestöä – ja on kirjoittanut 70 kirjaa profetioista. Tervetuloa John Ankerberg Show’n pariin.
*****
JOHN ANKERBERG…Tervetuloa seuraamme. Olen John Ankerberg. Tänään puhumme parhaista uutisista, joita kristitty voi ikinä kuulla. Puhumme siitä, mitä Jumala kertoo – vaivanajan ja tuhatvuotisen valtakunnan jälkeisestä ikuisuudesta, – jolloin on luotu uusi Jerusalem, uusi taivas ja maa. Jos et ole koskaan kuullut niistä, – et saa jättää ohjelmaamme katsomatta. Studiossa ovat tohtorit Ed Hindson, – Mark Hitchcock ja Ron Rhodes. Ed, voisitko kerrata, mihin olemme päässeet Ilmestyskirjassa. Mitä käsittelemme tänään?
ED HINDSON:…Jaan Ilmestyskirjan 7 osaan, – mikä tuntuu sopivalta, koska lukua 7 korostetaan siinä. Osa 1 on esipuhe luvussa 1. Kristus ilmestyy Johannekselle ja kehottaa kirjoittamaan Ilmestyskirjan. Osa 2 on Johanneksen kirjoittamat kirjeet 7 seurakunnalle – Vähässä Aasiassa 1. vuosisadalla. Kirjeet puhuvat seurakunnille kautta aikain. 3. osassa tulee esiin ongelma: – On löydettävä joku arvollinen avaamaan kirjakäärön sinetit, – julistamaan tuomiot ja tuomaan taivaan valtakunta maahan. Kristus, Karitsa, on arvollinen avaamaan käärön. Osa 4 on tuomiot, jotka julistetaan luvuissa 6-11: – 7 sinetin avaaminen ja 7 pasuunan tuomiot.
Tässä ollaan Ilmestyskirjan puolivälissä, osassa 5, – jossa esitellään suuren loppunäytöksen 7 päähenkilöä. Niillä on suuri rooli lopussa. Osa 6 on 7 vitsausta, – 7 vihan maljaa, – jotka huipentuvat Kristuksen voitokkaaseen paluuseen. Peto, antikristus ja väärä profeetta kokevat tappion. Kristus hallitsee voittajana tuhatvuotista valtakuntaa maan päällä. Osa 7 on jälkikirjoitus. Se on paras osuus – uusi taivas, maa ja Jerusalem.
Tähän olemme päässeet. Uusi Jerusalem on niin hieno paikka, – että sitä on vaikea kuvata. Siellä ei ole kirousta, – aurinkoa, temppeleitä, – kipua, kuolemaa, kyyneliä – eikä kadotettuja ihmisiä. Se on pelastettujen ikuinen asuinpaikka. Se on ikuinen kaupunki.
ANKERBERG…Voisin laittaa ruutuun joitain jakeita kommenttejanne varten. Johannes kirjoittaa Jeesuksen välittämän tiedon: –
Näin uuden taivaan ja uuden maan; – sillä ensimmäinen taivas ja maa ovat kadonneet, – eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, – näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, – valmistettuna niinkuin morsian…Minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: – Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, – ja he ovat hänen kansansa, – ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; – ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, – eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua – ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.
Mark, mikä tulee ensiksi mieleesi tästä kohdasta?
MARK HITCHCOCK:…Se kertoo, mitä uudessa Jerusalemissa on, – mutta myös mitä siellä ei ole. Siellä ei ole kyyneliä, kuolemaa, surua eikä itkua. Siellä ei ole kroonisista kivuista aiheutuvia vaikeuksia, – rakkaamme eivät kuole eikä ole tragedioita. Hienoa, että siellä on tiettyjä asioita ja toisia ei. Taivaan tekee taivaaksi se, että Herra on siellä. Näemme Hänet kasvoista kasvoihin. Taivas on täynnä Herran kunniaa.
RON RHODES:…Minua koskettaa se, että kyse on täyskäännöksestä. 1. Mooseksen kirjassa paratiisi menetettiin synnin takia. Ikuisuudessa paratiisi palautuu. Syntiinlankeemuksen aikaan Elämän puusta ei saanut syödä. Taivaassa, uudessa Jerusalemissa se on taas mahdollista. Syntiinlankeemuksen jälkeen – ihmiset kuolivat ja oli surua. Ikuisuudessa ei ole kuolemaa eikä tuskaa. 1. Mooseksen kirjan aikaan saatana oli aktiivinen. Ikuisuudessa se on ikuisesti eristettynä. On kymmeniä esimerkkejä siitä, – että koemme täyskäännöksen, joka on ikuinen. Kuten Ed sanoi, tämä on jälkikirjoitus, mutta se ei koskaan lopu.
ANKERBERG…Jumala sanoo, että Hän luo uuden taivaan ja maan, uuden Jerusalemin. Tämä uusi Jerusalem…Johanneksen oli vaikeaa kuvata sitä. Kertokaa lisää.
HINDSON:…Siellä on kultaisia katuja kuin läpikuultavaa lasia. Portteja hän kuvailee jättimäisiksi helmiksi.
Jumala varmaan voi luoda jättisimpukoita…Muurit ovat jalokivistä. On kiinnostavaa, – että kaupungin portit on nimetty Israelin 12 heimon mukaan. Perustukset on nimetty 12 apostolin mukaan. Ikuisuudessa on koolla koko Jumalan perhe: – VT:n ja UT:n pyhät, vaivanajan ja tuhatvuotisen valtakunnan uskovat, -kaikkien aikojen uskovat kokoontuvat yhteen.
RHODES:…Mainitsit läpinäkyvän kullan ja jalokivet. Voitteko kuvitella, kuinka Jumalan kirkkaus valaisee kaupungin. Jumalan kirkkaus on mahtavaa. Se läpäisee läpinäkyvän kullan – ja heijastuu jalokivien pinnoista. Johannes kuvasi sitä, miten vaan pystyi. Todellisuus on sitäkin hienompaa, – koska ihmismielen ja aistien on mahdotonta käsittää kaiken hienoutta. Kaikki on Johanneksen kuvaustakin parempaa.
HINDSON:…Tässä oli haasteena kuvata sanoinkuvaamatonta – niin hyvin kuin yleensä pystyy käsittämään. Sitä on vaikeaa kuvitella. Kaikki on niin upeaa, ettei sitä voi jättää väliin.
HITCHCOCK:…Taivaallinen kaupunki on noin 2300 km:n sivuinen kuutio. Raamattu puhuu uudesta taivaasta ja uudesta maasta. Nykyinen taivas ja maa katoavat. Niiden tilalle tulee uusi universumi. Taivaallinen kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutuu alas taivaasta. Se on ikään kuin ikuisuuden pääkaupunki. Uusi Jerusalem on sivultaan 2300 km:n kuutio. Jotkut ovat huomanneet, – että ilmestysmajan kaikkein pyhin oli sivultaan noin 5 m kuutio. Salomon temppeli oli sivultaan 10 m kuutio. Uudessa Jerusalemissa, joka on sivultaan 2300 km:n kuutio, – on Jumalan valtaistuin ja asuinpaikka. Se on valtava kaikkein pyhin. Jumalan yhteydestä karkotettu ihminen pääsee takaisin Jumalan luo. Jotkut kutsuvat paikkaa Eedenin temppelikaupungiksi. Ihminen pääsee Eedenin puutarhaan, -valtavaan kaikkein pyhimpään yhteyteen Luojansa kanssa.
RHODES:…Ennen tätä vanha taivas ja maa ovat tuhoutuneet tulessa. Saatana on toiminut aktiivisesti maailmassa, – ja kuka tietää, paljonko demoneja täällä on. Niiden sormenjäljet ovat kaikessa luodussa. Siksi Jumala tuhoaa koko universumin tulella. Kaikki saatanan ja ihmissynnin jäljet tuhotaan. Kaikki tulee olemaan täydellisesti suunniteltua ja luotua.
ANKERBERG…Pidän ajatuksesta, – että uusi Jerusalem on 2300 km:n sivuinen kuutio. Se ulottuisi vaikkapa New Yorkista ohi Coloradon. Se olisi kuution pohja. Siitä kuutio ulottuisi 2300 km ylöspäin. Sillä välillä olisi huoneita. Haluaisin olla 2300 km korkeudessa. Uuden kehomme ansiosta ei tarvitse odottaa hissiä päästäkseen alas. Luulen, että alhaalla voi olla ajatuksen voimasta – ja voimme liikkua uskomattomilla tavoilla.
RHODES:…Olet oikeassa, – saamme kehon päivityksen. Kutsun sitä “ikuiseksi lihaksi”. Se ei vanhene, rappeudu, – ei ole sydän- eikä munuaisongelmia. Hiukset eivät lähde eivätkä harmaannu. Ilmeisesti ylösnousemusruumiissa voi syödä. Jeesus söi kolmesti noustuaan kuolleista. Raamatun mukaan kehomme tulee olemaan samanlainen.
HITCHCOCK:…Syömisestä huolimatta paino ei nouse.
ANKERBERG…Pidetään nyt tauko, – ja sen jälkeen puhutaan lisää uudesta taivaasta ja maasta. Tästä haluat varmasti kuulla!
*****
ANKERBERG…Tervetuloa takaisin. Ed, nostan esille kaksi asiaa. Ensinnäkin, Ilm. 22:16:n mukaan: – Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä – teille seurakunnissa. Ilmestyskirjaa siis pitää saarnata seurakunnissa. Te pastorit, oletteko saarnanneet siitä seurakunnallenne? Se on Jeesuksen tahto. Voisitko kommentoida.
HINDSON:…Se todellakin on Jeesuksen sydämellä. Jeesus sanoo, että Hän on paljastanut tulevan – ja haluaa sen olevan seurakuntien tiedossa. Jos seurakunta ei saarnaa Ilmestyskirjasta, – se jättää tärkeän osan Raamatusta pois. Neljännes Raamatusta on profeetallista. Ilmestyskirja on profetia, jota se itse kehottaa julistamaan. Samoin kuin julistamme VT:n profeettojen sanomaa, – samoin tulee julistaa tätä UT:n profetiaa.
Se ei ole vain tuhoa julistavaa, symbolista ja salaperäistä tietoa. Se on kuin palapeli, joka selittää itse itseään. Se on keskivertoihmisen luettavissa ja ymmärrettävissä. En usko, että Ilmestyskirjaa tutkittiin aluksi vuosia Efeson seurakunnassa, -vaan se luettiin heti ja todettiin: Voitto on meidän. Ylistys Herralle!
ANKERBERG…Ilmestyskirjaa tulisi saarnata, – mutta Ilm. 22:18-19:ssa on varoitus, – ettei Jumalan Sanasta saa poistaa eikä siihen lisätä mitään. Jos joku panee niihin jotakin lisää, – panee Jumala hänen kärsittävikseen – ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Monikohan saarnaaja – muuttaa Ilmestyskirjan sanomaa tai jättää jotain pois. Vaikka helvetin tai muuta. He muuttavat sanomaa,
vaikka Jumala varoittaa siitä.
HINDSON:…Niin, minusta se tarkoittaa, ettei selittele omiaan – eikä innostu spekuloimaan. Toisaalta ei saa myöskään vesittää sanomaa. Muuten oikea sanoma ei välity.
RHODES:…Tähän liittyvät myös väärät profeetat, – joista kirja Kingdom of the Cults kertoo. Tiedän, että on kultteja, – jotka ovat kääntäneet Ilmestyskirjan tekstin omia oppejaan tukevaksi. Tiedän myös ryhmiä, jotka ovat lisänneet Ilmestyskirjaan asioita – ja poistaneet siitä jotakin. Tuon varoituksen nojalla mietin vaan, -mitähän kokevat ne heistä, jotka ovat jo kuolleet?
HITCHCOCK:…Harmi, että näistä asioista puhutaan niin vähän. Teemaan liittyy myös paljon saatanallista vaikutusta. Jos olisit saatana, et itsekään haluaisi ihmisten lukevan kirjaa tuhostasi. Tässä näkyy saatanan vaikutus. Pastorina minusta on pahinta – tavata uskovia, jotka eivät ole kuulleet Ilmestyskirjan asioista. Ilmestyskirjan tapahtumat ovat nykyään lähempänä – kuin koskaan seurakunnan historiassa. Silti niistä puhutaan vähemmän. Nyt tarvitsemme enemmän toivoa kuin ehkä koskaan aiemmin. Juuri Ilmestyskirja antaa toivoa. Minusta on suuri tragedia, ettei Ilmestyskirjasta saarnata.
ANKERBERG…Kun päätit ensi kertaa saarnata Ilmestyskirjasta – ja tajusit sen tietomäärän, – mikä antoi rohkeutta puhua siitä.
HITCHCOCK:…Kiinnostuin profetioista 1970-luvun alussa noin 12-vuotiaana. The Late Great Planet Earth julkaistiin ja se kiinnosti. Sitten elin hieman erossa Herrasta, kunnes parikymppisenä tajusin, – että suuri osa Raamattua on minulle tuntematonta. Aloin lukea profetioita kootakseni Raamatun osat yhteen.
Raamatun tutkiminen on valtava urakka, – mutta jos soveltaa yleisiä Raamatun tulkinnan periaatteita, – Ilmestyskirjaa oppii ymmärtämään. On paljon hyviä kommentaareja ja pastoreita keskustelukumppaneiksi. Minusta huijaamme ihmisiä, jos emme opeta Ilmestyskirjaa. Eniten huijaamme itseämme
ANKERBERG…Olit rokkitähti Hollywoodissa. Profetiat toivat sinut Herran luo. Miten rohkaistuit saarnaamaan aiheesta?
RHODES:…Profetiat auttoivat minua – ensi kertaa uskomaan, että Raamattu on Jumalan Sanaa. Loppujen lopuksi vain Jumala voi kertoa tulevan. Maailmassa on paljon ennustajia, mutta he eivät pysty siihen. Ilmestyskirja kertoo totuuden. Uskoin sen ensi kertaa Jumalan Sanaksi.
Kummallista kyllä, mutta sen jälkeen – Jumala laittoi sydämelleni alkaa lukea – Dallasin teologisen seminaarin professorien kirjoja. En tiedä, mikä minua niihin veti, varmaan Jumalan johdatus. Luin John Walvoordia, Dwight Pentecostia, Charles Ryrie’ta. Haluni oppia oli kyltymätön. Ensi kertaa elämässäni olin hengellisesti elossa. Siitä sain ajatuksen lähteä Hollywoodista opiskelemaan. Se oli oikea valinta. En kokenut Hollywoodin kaltaista mainetta ja kunniaa, – mutta en vaihtaisi nykyistä työtäni mihinkään. Jumala antoi asian sydämelleni enkä luovu siitä.
ANKERBERG…Ed, olet dekaani ja opetat jatkuvasti. Sanooko kukaan koskaan, ettei suostuisi sinun hommiisi mistään hinnasta?
HINDSON:…Vanhempani keskeyttivät koulunsa 8-luokalla. He eivät lukeneet kirjoja tai sanomalehtiä. Kun Herra pelasti minut lapsena raamattukoulussa, – sain rakkauden Jeesukseen ja Raamattuun. Luin Raamatun 16. ikävuoteen mennessä. Minullakin oli halu tietää koko ajan enemmän.
Teroitan opiskelijoille Ilmestyskirjan tärkeyttä. Ei tarvitse tietää joka detaljia saadakseen selkeän kokonaiskuvan. Ihmiset on saatava ymmärtämään, – että Jeesus todella tulee ja siihen on valmistauduttava.
Ei myöskään pidä harhautua tietyistä äärikannanotoista. Kannattaa pysyä Ilmestyskirjan isossa kuvassa, pääasioissa.
Ilmestyskirja päättyy hienoon kutsuun. Ilm. 22:17:ssa Jeesus sanoo: – Henki ja morsian sanovat: “Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: “Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa…, tulkoon. Ilmestyskirjan tarkoitus ei ole pelotella, – vaan kutsua Jumalan luo, kun vielä on toivoa ja aikaa. Ilmestyskirjaa lukiessasi – Pyhä Henki on Hän, joka kehottaa: Tule Jeesuksen luo. Kristuksen morsian, seurakunta sanoo myös: Tule Jeesuksen luo. Samoin sanoo Jeesus itse. Tule Herran luo, kun vielä on toivoa ja aikaa.
Näiden tuomioiden ja vitsausten ei tarvitse tapahtua sinulle. Vapahtaja, joka rakastaa sinua, otti päällensä Jumalan vihan syntiä kohtaan. Kun ottaa Jeesuksen vastaan, ei joudu vihan alle, – vaan saa kokea Jumalan armoa. Siksi Ilmestyskirja päättyy: – Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Ilmestyskirja välittää sanomaa Jumalan armosta langenneelle maailmalle. Tule Kristuksen luo nyt, kun on toivoa ja aikaa.
ANKERBERG…Ed, pyydän sinua rukoilemaan. Te, jotka olette katsoneet koko sarjan, – olette ehkä valmiita sanomaan: – Haluan Jeesuksen elämääni. Haluan varmuuden taivaspaikasta. Jos tempaus tapahtuu huomenna, haluan olla mukana. Haluan viettää ikuisuuden Jumalan kanssa. Jos todella haluat jättää elämäsi Herralle, – toista Edin sanat niin, että todella tarkoitat, mitä sanot. Jumala kuulee rukouksesi. Jumala pelastaa ja antaa synnit anteeksi. Ed, voisitko jatkaa.
HINDSON:…Rukous on ilmaus uskosta Jeesukseen ja Hänen työhönsä ristillä. Tärkeintä on oikea sydämen asenne, ei sanat. Voit rukoilla vaikka näin: –
Rakas Jumala, uskon, että Jeesus kuoli ristillä syntieni tähden. Uskon, että Hän nousi kuolleista ja haluaa lahjoittaa ikuisen elämän. Otan Hänet Vapahtajakseni juuri nyt. Otan Hänet uskossa vastaan. Rukoilen Jeesuksen nimessä. Aamen.
Jos tarkoitat tätä, Jumala kuulee ja vastaa. Jeesus pelastaa ja antaa uuden elämän, – joka kestää ikuisuuden uudessa taivaassa, – uudessa maassa ja Jerusalemissa.
ANKERBERG…Raamatun mukaan ne, – jotka ottavat Jeesuksen vastaan, saavat voiman tulla Jumalan lapsiksi. Jos rukoilit nyt, Jumala pelasti sinut lupauksensa mukaan.
*****
Lisätietoja ja katsomaan lisää TV-ohjelmia voit ladata ilmaisen APP: n John Ankerberg -näyttelystä.
Rukoilemaan hyväksymään Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajasiasi, käy www.jawhow.org
Copyright 2015 ATRI